Aikido ja eettiset periaatteet

Suomen aikidoliitto on julkistanut kymmenen vuotta sitten omat eettiset periaatteet ja nämä periaatteet pätevät hyvin edelleen. Periaatteiden tarkoituksena on luoda ymmärrystä ja kunnioitusta eettisiä periaatteita kohtaan. Lajia tulee aina harjoitella ja harrastaa osallistujien välisen hyvän yhteisymmärryksen ja keskinäisen kunnioituksen ja arvostuksen kera. Tulee myös muistaa että kaiken harjoittelun alku ja lähtökohta on rehellisyys, avoimuus, suvaitsevuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, ihan niin kuin oikeassakin elämässä.

Harjoittelulla tähdätään väkivallattomuuteen niin harjoittelussa kuin sen ulkopuolella. Tämä asia on tärkeä muistaa joka tilanteessa. Kaikki nämä koskevat kaikkia lajin parissa olevia, niin ohjaajia kuin opettajia ja harrastajia. Ohjaaja on aina harjoittelijan esikuvana ja urheilullista käytöstä opetellaan ja opetetaan aina harjoituksissa. Kaikki harjoittelu ja harrastus tapahtuu ohjeiden ja periaatteiden mukaan.

Ohjaajalla tärkeä rooli

Ohjaajan tulee opetuksen aikana opettaa tekniikoita ja asentoja sekä vartalon ja mielen hallintaa jotka lajiin kuuluvat. Ohjaajan tehtäviin kuuluu myös se että hän valitsee kunkin harjottelijan tasoon sopivat liikkeet, tekniikat ja harjoitteet. Ohjaaja ei saa siis käyttää halventavia tai sopimattomia menetelmiä eikä käyttää luvattomia välineitä. Ei saa myöskään puhua halventavasti omasta tai mistään muista lajeista tai muista ohjaajista. Myös väheksyminen on kiellettyä.

Aikidoon ei kuulu kilpailutoiminta, tässä laji eroaa monesta muusta lajista. Aikidoon ei kuulu myöskään mitkään päihteet tai suoritusta parantavat aineet. Markkinoinnin ja muun materiaalin tulee olla luotettavaa ja asiallista sekä tietenkin totuuden mukaista. Näillä periaatteilla päästään jo pitkälle ja jokainen lajin harrastaja osaa varmasti käyttää omaa maalaisjärkeään näiden asioiden kanssa. Aikido on hieno laji jota tulee harrastaa vakavasti mutta tietty pilke silmäkulmassa.

Hienolle lajille tulee antaa hieno mahdollisuus, oli kyseessä sitten aloittelija tai hieman jo pidemmän aikaa lajia harrastanut veteraani.

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *